- Tuomas.
- Tuomas.
- Mitä helvettiä tapahtui? Kolme kuukautta pois?! Et kirjoita mitään, ihmiset kaikkoavat...
- No, ei nyt sit vaan irronnut.
- Ei nyt sit vaan irronnut. EI NYT SIT VAAN IRRONNUT. Tuolla on muutama juttu sitten sinun juttusi siitä miten aiot päivittää joka päivä ja juu juu ja jee jee ja sitten ei mitään ja kerkeää tulla lamat ja kaikki ja jätkä ei sano mistään mitään! Ihmiset soittelee mulle ja kysyy että mikä sitä nyt vaivaa ja jätkä vaan sanoo että EI NYT SIT VAAN IRRONNUT!
- Nii. Ei.
- Sä oot NIIN raivostuttava!
- Ite oot.
- Mä OON sä!
- Niin oot.
- Mä en voi puhua sun kanssas. Oikeesti. Meillä on ihan täysin erilaiset näkemykset. Oikeesti. Tää on ihan hirveetä.
- Itse asiassa jos sä et puhu mun kanssa niin saatan vaikuttaa vähän terveemmältä.
- Ai sä siis HALUAT olla puhumatta mun kanssa!
- En mä oikein voi olla, ottaen huomioon että sä oot mä.
- Nyt mä pidän mykkäkoulua.
- Okei.
- ...
- Mä lähden nyt.
- Kusipää!
- Okei, vastedes joka päivä.
- Näkis vaan.
- Kyl mä yritän.
- Kyllä sun yritykses tiedetään.
- Ollaksesi minä oot aika helvetin rasittava.
- Mee nyt siitä kirjottaan!
6 vastalausetta:
Laatu ennen määrää, parempi hyvä juttu kerran kolmessa kuukaudessa kuin sata huonoa samassa ajassa.
Mä välitän susta Tuomas joka tapauksessa.
Ja susta kanssa, Tuomas.
Onpas kiva, että tulit/-te takaisin. Jo oltiin kaivattukin!
joo, kaivattu on :)
Samaa mieltä muiden kanssa: mieluummin hyvää harvoin kuin turhaa tasaisesti.
Sitä paitsi kaikki ovat varmasti kokeneet sellaisia kausia, kun ei vaan irtoa minkäänlaista inspiraatiota tai jaksa/kykene kirjoittamaan.
Itse olen vain havainnut että ne ovat hyväksi: pikku paniikki lähteen kuivumisesta aina jotenkin saa jutun luistamaan paremmin, kun pitää todistaa itselleen että osaa vieläkin.
Enemmän minua aina huolestuttaa kun tuntuu siltä että "vau, nyt minä olen kirjallisuuden jumalan vasen käsi kirjoittaessani tällaista douppia shittiä"; tällöin pudotus todellisuuteen on aina kova ;)
Tjaa-a. En olisi uskonut puivani tätä asiaa Fiktiivisissä keskusteluissa, mutta tosiaan: olen huomannut että näiden kirjoittamiseen tarvitaan tietty mentaliteetti ja tekniikka. Kun kirjoittaa joka päivä, se tekniikka pysyy hallussa ja tekstiä tulee luontevasti. Eri asia onkin sitten se, että ovatko jutut oikeasti hyviä.
Pitäisi ehkä kirjoittaa enemmän pöytälaatikkoon ja vähemmän julki, mutta koska tämä käytännössä _on_ pöytälaatikkoni niin aivan se ja sama. Tänään tulee ehkä paska juttu, huomenna ehkä parempi.
Lisäksi mitä pidemmäksi aikaa jättää kirjoittamatta, sitä vaikeampaa on aloittaa se uudestaan. Tämäkin aloitus tapahtui lähes vahingossa. Hyvä että tapahtui ja pääsin takaisin radalle.
Sitten lisää tyhmää huumoria. Ai niin, kiitos niille jotka jaksavat lukea.
Lähetä kommentti