Aivan jotain muuta: Kullervo ja Ilmarisen emäntä

"Kullervo, Kalervon poika,
otti konttihin evästä,
ajoi lehmät suota myöten,
itse kangasta kapusi.
Sanan virkki vierressänsä,
kertoeli käyessänsä:
"Voi minä poloinen poika,
voi poika polon-alainen!
Jo minä johonki jou'uin,
jou'uin joutavan jälille,
härän hännän paimeneksi,
vasikkojen vaalijaksi,
joka suon on sotkijaksi,
maan pahan matelijaksi!"
   
Istui maahan mättähälle,
päätyi päivän rintehesen.
Siinä virkki virsissänsä,
lauluissansa noin lateli:
"Paistapa, Jumalan päivä,
Herran kehrä, hellittele
sepon karjan kaitsijalle,
poloiselle paimenelle,
elä Ilmarin tuville,
emännällen ensinkänä!
Emäntä hyvin elävi,
vehnäsiä viiltelevi,
piirosia pistelevi,
voita päälle vuolaisevi.
Paimen parka kuivan leivän,
kuivan kuoren kurskuttavi,
kauraisen kavertelevi,
lemettisen leikkoavi,
olkisen ojentelevi,
petäjäisen peiputtavi,
veen lipillä luikkoavi
märän mättähän nenästä.
   
"Mene, päivä, viere, vehnä,
alene, Jumalan aika!
Kule, päivä, kuusikolle,
viere, vehnä, vitsikölle,
karkoa katajikolle,
lennä leppien tasalle!
Päästä paimenta kotihin
voivatia vuolemahan,
rieskoa repäisemähän,
kakkaroita kaivamahan!"
   
Silloin Ilmarin emäntä,
paimenen pajattaessa,
Kullervoisen kukkuessa,
jo oli vuollut voivatinsa,
itse rieskansa reväisnyt,
kakkaransa kaivaellut;
keittänyt vetisen vellin,
kylmän kaalin Kullervolle,
jos' oli rakki rasvan syönyt,
Musti murkinan pitänyt,
Merkki syönyt mielin määrin,
Halli haukannut halunsa.
   
Lintunen lehosta lauloi,
pieni lintu pensahasta:
"Jos oisi aika orjan syöä,
isottoman illastella."
Kullervo, Kalervon poika,
katsoi pitkän päivän päälle.
Itse tuon sanoiksi virkki:
"Jo nyt on aika atrioia,
aika ruoalle ruveta,
evähiä etsiskellä."
   
Ajoi lehmänsä levolle,
karjan maata kankahalle;
itse istui mättähälle,
vihannalle turpehelle.
Laski laukkunsa selästä,
otti leivän laukustansa,
katselevi, kääntelevi.
Tuosta tuon sanoiksi virkki:
"Moni on kakku päältä kaunis,
kuorelta kovin sileä,
vaan on silkkoa sisässä,
akanoita alla kuoren."
   
Veti veitsensä tupesta
leivän leikkaellaksensa:
veitsi vierähti kivehen,
kasahutti kalliohon;
terä vieri veitsosesta,
katkesi kurauksuesta.
   
Kullervo, Kalervon poika,
katselevi veitsyttänsä,
itse päätyi itkemähän.
Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Yks' oli veitsi veikkoutta,
yksi rauta rakkautta,
isän saamoa eloa,
vanhemman varustamata;
senki katkaisin kivehen,
karahutin kalliohon,
leipähän pahan emännän,
pahan vaimon paistamahan!
   
"Millä nyt maksan naisen naurun,
naisen naurun, piian pilkan,
akan ilkeän evähät,
pahan porton paistannaiset?"
   
Varis vaakkui varvikosta,
varis vaakkui, korppi koikkui:
"Oi on kurja kullansolki,
ainoa Kalervon poika!
Mit' olet mielellä pahalla,
syämellä synkeällä?
Ota vitsa viiakosta,
koivu korven notkelmosta,
aja suolle sontareiet,
lehmät liejuhun levitä
puolen suurille susille,
toisen korven kontioille!
   
"Kaikoa suet kokohon,
karhut kaikki katrahasen!
Suet pistä Pienikiksi,
karhut Kyytäksi kyhäise,
aja karjana kotihin,
kirjavana kartanolle!
Sillä maksat naisen naurun,
pahan vaimon parjaukset."
   
Kullervo, Kalervon poika,
itse tuon sanoiksi virkki:
"Malta, malta, hiien huora!
Jos itken isoni veistä,
vielä itkenet itseki,
itket lypsylehmiäsi."
   
Otti vitsan viiakosta,
katajaisen karjanruoskan;
sorti suohon lehmäkarjan,
härät murtohon murenti
puoliksi susien syöä,
puolen korven kontioille.
Suet lausui lehmäsiksi,
karhut karjaksi rakenti,
minkä pisti Pienikiksi,
kunka Kyytäksi kyhäisi.
   
Lonkui päivä lounahasen,
kiertyi keski-illoillensa,
kulki kuusikon tasalle,
lenti lehmäslypsykselle.
Tuo pahainen paimen raiska,
Kullervo, Kalervon poika,
ajoi kontiot kotihin,
susikarjan kartanolle.
Vielä neuvoi karhujansa,
susillensa suin puheli:
"Repäise emännän reisi,
pure puoli pohkeata,
kun tulevi katsomahan,
lyykistäikse lypsämähän!"
   
Teki luikun lehmän luista,
härän sarvesta helinän,
torven Tuomikin jalasta,
pillin Kirjon kinterestä.
Lujahutti luikullansa,
toitahutti torvellansa
kolmasti kotimäellä,
kuuesti kujosten suussa.
   
Tuop' on Ilmarin emäntä,
sepon akka, selvä nainen,
viikon maiotta viruvi,
kesävoitta kellettävi.
Kuuli suolta soittamisen,
kajahuksen kankahalta.
Sanovi sanalla tuolla,
lausui tuolla lausehella:
"Ole kiitetty, Jumala!
Torvi soipi, karja saapi!
Mist' on orja sarven saanut,
torven raataja tavannut,
kun tuo soitelleen tulevi,
toitatellen torvettavi,
puhki korvani puhuvi,
läpi pääni läylentävi?"
   
Kullervo, Kalervon poika,
sanan virkkoi, noin nimesi:
"Suolt' on orja sarven saanut,
tuonut torven liettehestä.
Jo nyt on karjasi kujalla,
lehmät lääväpellon päässä;
saaospa savun panohon,
käyös lehmät lypsämähän!"
   
Sepä Ilmarin emäntä
käski muorin lypsämähän:
"Käypä, muori, lypsämähän,
raavahat rakentamahan!
Enpä itse ennättäisi
taikinan alustehelta."
   
Kullervo, Kalervon poika,
sanan virkkoi, noin nimesi:
"Ainapa hyvät emännät,
taitavat taloiset vaimot
itse ennen lehmät lypsi,
itse raavahat rakenti."
   
Siitä Ilmarin emäntä
sai itse savupanolle,
tuosta lypsylle tulevi.
Katsoi kerran karjoansa,
silmäeli siivatoita;
sanan virkkoi, noin nimesi:
"Karja on kaunihin näköinen,
siivatat sileäkarvat,
kaikki ilveksen iholla,
metsän uuhen untuvalla,
tuntuvilla tummelilla,
nännillä näpähyvillä."
   
Lyhmistihe lypsämähän,
heittihe heruttamahan.
Veti kerran, tuosta toisen,
kohta kolmatta yritti:
susi päälle suimastaikse,
karhu päälle kuopaiseikse.
Susi suun revittelevi,
karhu kiskoi kinttusuonet,
puri puolen pohkeata,
katkoi kannan sääriluusta.
   
Kullervo, Kalervon poika,
sillä kosti piian pilkan,
piian pilkan, naisen naurun,
pahan vaimon palkan maksoi.
   
Ilmarin iso emäntä
itse loihe itkemähän,
sanan virkkoi, noin nimesi:
"Pahoin teit sä, paimo parka!
Ajoit kontiot kotihin,
suet suurille pihoille!"
   
Kullervo, Kalervon poika,
tuopa tuohon vastaeli:
"Pahoin tein mä, paimen parka,
et hyvin, emäntä parka!
Leivoit sie kivisen leivän,
kakun paistoit kallioisen:
ve'in veitseni kivehen,
karahutin kalliohon
- ainoan isoni veitsen,
sukukuntani kuraksen!"
   
Sanoi Ilmarin emäntä:
"Oi sie paimo, armas paimo!
Myöstytäpä miettehesi,
perin lausu lausehesi,
päästä suen suutehista,
karhun kynnestä kavista!
Mie sun paioilla parannan,
kaatioilla kaunistelen,
syötän voilla, vehnäsillä,
juotan rieskamaitosilla;
vuoen syötän raatamatta,
toisen työlle työntämättä.
   
"Kun et jou'u päästämähän,
käy pian kerittämähän,
kohta kaaun kuolijaksi,
muutun mullan muotoiseksi."
   
Kullervo, Kalervon poika,
sanan virkkoi, noin nimesi:
"Kun on kuollet, kuolkosipa,
kaotkosi, kun kaonnet!
Sija on maassa mennehillä,
kalmassa kaonnehilla,
maata mahtavaisimmanki,
leve'immänki levätä."
   
Sanoi Ilmarin emäntä:
"Oi Ukko, ylijumala!
Jou'uttele jousi suuri,
katso kaaresi parahin,
pane vaskinen vasama
tuon tulisen jousen päälle!
Työnnytä tulinen nuoli,
ammu vaskinen vasama,
ammu kautta kainaloien,
halki hartiolihojen:
kaa'a tuo Kalervon poika,
ammu kurja kuolijaksi
nuolella teräsnenällä,
vasamalla vaskisella!"
   
Kullervo, Kalervon poika,
itse tuon sanoiksi virkki:
"Oi Ukko, ylijumala!
Elä sie minua ammu!
Ammu Ilmarin emäntä,
kaota katala nainen
siirtymättänsä sijalta,
kulkematta kunnekana!"
   
Siitä Ilmarin emäntä,
tuo tarkan takojan nainen,
vieri kohta kuolijaksi,
kaatui kattilanoeksi
oman pirttinsä pihalle,
kape'ille kartanoille.

Se oli meno nuoren naisen,
kanssa kaunihin emännän,
jot' oli viikon valvateltu,
vuosin kuusin kuulusteltu
Ilmarin iki-iloksi,
sepon kuulun kunniaksi."
(Kalevala)



- Tonttoroi, täällä sitä paimennellaan! Yhtään ei ota kuuppaan tämä!
- Kraak, kukas sinä olet?
- Minä olen Kullervo, Kalervon poika! Mutta miksi helkkarissa puussa on puhuva varis?
- Idiootti, ei tästä kovin pitkää dialogia saa jos yksin siinä istut. Pitäähän sulla olla juttukaveri, että saadaan tarinaa eteenpäin!
- Mutta puhuva varis?
- No niinhän se menee tässä tarinassa, että varis on.
- Joo, mutta puhuva?
- Voi jumalauta! Jätkälle menee läpi sotkanmunat ja Sammon taonnat ja suohon laulamiset ja TÄSTÄ alat sitten riidellä?
- Okei, ole sitten puhuva varis.
- Miksi olet niin allapäin?
- Häh. Kyllähän sä oot lukenut Kalevalan, luulisi että tietäisit.
- Niin siis minä olen se yleisön edustaja, se joka kysyy kysymykset joita yleisö tahtoisi kysyä.
- Ai että tyypillinen yleisön edustaja on puhuva varis?
- Voisitko nyt pitää turpasi ummessa siitä asiasta ja mennä eteenpäin? Ekspositiota kehiin!
- No siis jaada jaada jaada, faijalla ja sen broidilla oli joku kalariita ja sit faijan broidi tappo faijan ja sit mä synnyin ja sit ku mua ei saanut tapetuksi niin sitten mut myytiin tonne Seppo Ilmariselle orjaksi.
- Mmhmm.
- Ja sit mut pistettiin paimenhommiin ja sit Ilmarisen ihan kohtalaisen hottis vaimo pisti mulle leipää messiin ja sit ajattelin että hei, siihen vois ehkä olla jotain mahiksia.
- Mutta?
- No tässä just äsken leikkelin leipää niin eikö se ämmä ollut leiponut kiven sisään ja meni faijalta peritty veitsi poikki.
- Aika freudilaista. Pistit veitses Ilmarisen vaimon leipään ja sit "veitsi katkeaa".
- Tulitko säkin tänne ihan vaan avautumaan?
- Annas ku mä luen käsistä...joo, kyl mä taisin tulla.
- Ihmekös sitä, että kansa kuuntelee Yötä. Slaavilainen kaiho tulee jo täältä kun ensin vittuilee sedät ja sit naiset ja lopulta linnut.
- No mutta mee ja pistä takaisin!
- Ai mitä.
- No käyt kato sanomassa, että täällä ei akat hypi silmille! Eiks sekin oo sellainen aika perinteinen äijäsuomalainen teesi?
- Eli sä oot myös agitaattori?
- No kai mä oon sellainenkin.
- Eli siis toisin sanoen keskimääräinen yleisön edustaja on avautuva ja agitoiva puhuva varis?
- Nyt päästät tosta aiheesta irti ja lähdet kostamaan!
- Joo, oon menossa jo.

***

- No mitä mä nyt teen.
- Otat kato tosta koivunvitsan ja käyt hätyyttämässä sillä karhuja ja susia. Sinne emännän kartanolle, tiäks.
- Kuinka tyhmä sä luulet että mä olen?
- Älä nyt viitti, ihan hyvin kato tosta käyt vähän mätkimässä niitä petoja.
- Täähän on vähän kuin se australialainen krokotiilimies. Että hui, tässä läpsin näitä eläimiä, tää on tosi vaarallista. Kenellekään ei varmaan tullut yllätyksenä, että se sitten tuli eläimen listimäksi.
- Mietihän nyt hetkinen. Tää koko runoelma on nimetty sun mukaan. On vähän epätodennäköistä, että sä kuolisit tässä vaiheessa ku ollaan vasta puolessa välissä.
- Niin tosiaan. Enhän mä voi kuolla kun tää on mun mukaan nimetty.
- Ei mennä nyt siihen, meet nyt hakemaan sitä vitsaa ja koputtelet vähän karhuja ja susia nenälle.

***

*släp släp*
- Ai saatana! Kuka helkkari siellä mätkii nukkuvaa karhua vitsalla persuuksille?
- Minä, Kullervo Kalervonpoika!
- Oletko sä oikeasti noin tyhmä vai treenaatko sä sitä? Ei kai nyt kukaan dorka lähde oikeasti petoeläimiä pieksemään!
- Eiku puhuva varis käski.
- Seriously nyt. Puhuva varis.
- No oothan säkin puhuva karhu.
- Niin no, pointti kai tuokin. No, mitä sä siellä lätkit?
- Eiku kato tilanne on se, että mun faija ja sen veli oli riidoissa ja--
- Älä selitä, mää luin jo tuolta ylempää. Miten mä liityn tähän asiaan?
- No kato mennään pistämään sen emännän tilukset palasiksi!
- Noin teknisesti ottaen se on kyllä Seppo Ilmarisen tilukset jotka me pistetään palasiksi. Se vaimohan on nuori ja tää on muinais-Suomi, luuletko oikeasti että naiset saisi täällä omistaa jotain.
- Niin no, toisaalta Seppo Ilmarinen on se sama jätkä joka takoi Sammon. Sehän on kuin vanhan ajan Nalle Wahlroos, ei se ees huomaa jos siltä yksi tila tuhotaan. Enemmän se sitä naista ottaa kaaliin.
- Mjaah. No, kai sitä vois lähteä jotain hajottamaan. Valmiiksi olen jo ärsyyntynyt kun joku taliaivo tuli tänne pieksemään mua koivunvitsalla persielle kesken unien.
- Niin sitä pitää! Otatko sudet mukaan kanssa?
- Mitä ihmeen tekoa karhuilla olisi susien kanssa?
- No ei kai mitään, mutta tiettävästi kirjoittaja ei jaksa kirjoittaa melkein samanlaista dialogia susien kanssa kuin tämä. Se hidastaa tarinan edistymistä.
- Niin no, avustetaan nyt sitten laiskaa kirjoittajaa. Kun onhan se varmaan NIIN VAIKEAA senkin elämä. Minä käyn hakemassa sudet, niin tavataan sitten siellä kartanoilla.
- Hei Kullervo!
- No mitä, varis.
- Ihan vaan tiedoksi, että täällä käsiksessä lukeekin, että sä ajat lehmiä ja härkiä sillä koivunvitsalla, et susia ja karhuja.
- Ja nyt sen sanot.
- No ei se ois ollut yhtään niin hauskaa.

***

- Tonttoroi, siitä lehmät karkuun! *ryminää*
- Kullervo jumalauta. Menit sitten ja päästit lehmät karkuun.
- No niin taisin tehdä.
- Mikä helvetti sulla meni tajuntaan, että päätit niin tehdä?
- No ku en tiedä. Tuolla ne on sun lehmät nyt suolla, mee sinne niitä lypsämään.
- Nyt oot selkeästi jostain ottanut itteesi.
- Ehkä olen, ehkä en. Mee nyt lypsämään niitä lehmiä.
- No ei nyt mitenkään jaksais tästä taikinanvaivannasta lähteä, laitetaas toi muori lypsämään.
- Mikäs nainen se sinä oot? En minä tiedä, mutta tästä merkittävästä naistenlehdestä just satuin vilkaisemaan että itselypsy ja kotoilu on tällä hetkellä trendikkäintä juttua.
- No voi saakeli, kai mää nyt sitten lähden sinne itte. Naapuritkin nauraa jos en oo trendikäs.

***

- No voihan perhanan Kullervo!
- Kas, tuliko vähän haavaa reiteen?
- No tuli! Siellähän on susia ja karhuja siellä lehmien luona! Mikä helevetin kolttonen tuo nyt oli?
- No olisko kannattanut miettiä hei etukäteen?
- Täh.
- No ku leivoit kato mulle kiven leipään.
- Ai niin, höhö. Eiks ollut hyvä pila?
- No ei ollu hyvä pila. Multa katkesi veitsi.
- No voi kyynel. Osta uus.
- No enkä osta, oli faijan veitsi.
- Annas ku mää nyt mietin tätä. Eli siis toisin sanoen sä satuit vahingossa rikkomaan vanhan käytetyn veitsen ja sitten olit niin itkupilli vänisijä, että päätit kostoksi tuoda petoeläimiä kartanolle?
- No niin no...
- Siis oletko sä oikeasti suomalaisen kirjallisuushistorian ensimmäinen emopoika?
- Hei! Sää aloitit!
- No kyllä taas on kuule niin kypsää tointa! Tulis kuule sullekin salama päähän ja tappais!
- Tulis kuule itelles!
*brumm*
- Halootaa, kutsuiko joku minua?
- Onko se itte Ukko Ylijumala?
- Joo joo, älkää nyt saakeli viittikö, eilen oli pitkä ilta ja päätä särkee. Teidän tappelu kuuluu tänne ylös asti ja se vituttaa.
- Hei Ukko, viittitkö pistää tota apinaa salamalla päähän, se toi tänne susia ja karhuja eikä ymmärrä yhtään huumorin päälle?
- Eiku Ukko, listi mieluummin toi akka, se rikko mun veitsen?
- Seriously? Rikkoi sun veitsen?
- Joo-o.
- Ja siksi päätit kostaa verisesti?
- No tota, joo...
- Ja ikä oli? Saakelin esiteini. Siis TÄLLAISENKO takia te oikeasti mua häiritsette?
- No ku tota...
- Tehdäänpä nyt näin, että ensinnäkin sää akka siinä, minen oo oikein ikinä jaksanut sua, sähän oot kuin varhaisten aikojen Nina Mikkonen. Että menehän sinä siitä vaikka manan maille. *zap* Ja sinä Kullervo, ois vähän ankeaa listiä sut tähän paikkaan, koska kuitenkin runoelma on sun mukaan nimetty ja pitäis keksiä jotain täytettä ennen seuraavaa kirjaa. Plus että kun sä kuitenkin tapat kaikki ja ittes lopussa, niin susta pääsee joka tapauksessa eroon.
- Ai niin vai? Mä kuolen?
- No voi hupsista saatana, spoiler alert. Kyllä on taas sellainen tarina tämäkin, ettei kestä. Kyllä kelpaa tällaista kansalliseepoksena markkinoida. Seuraavaksi kirjassa varmaan tulee joku helkkarin jännittävä ryöstökertomus, josta vois kirjoittaa seuraavan Ocean's Elevenin kunhan siihen lisättäisiin juoni ja huumori.