siitä suorikse sotahan, vainotielle valmistaikse.
Hioi hetken miekkoansa, toisen keihoa teroitti.
Emo tuon sanoiksi virkki: "Ellös, poikani poloinen,
saako suurehen sotahan, menkö miekan melskehesen!
Ken suotta sotahan saapi, tahallansa tappelohon,
se soassa surmatahan, tapetahan tappelossa,
miekkoihin menetetähän, kalpoihinsa kaaetahan.
"Lähet vuohella sotahan, kaurihilla tappelohon.
Pian vuohi voitetahan, kauris kaatahan likahan:
tulet koiralla kotihin, sammakolla saat piha'an."
Kullervo, Kalervon poika, sanan virkkoi, noin nimesi:
"En mä silloin suohon sorru enkä kaau kankahalle,
korppien kotisijoille, variksien vainioille,
kun sorrun sotatiloille, vaivun vainotanterille.
Somap' on sotahan kuolla, kaunis miekan kalskehesen!
Sorea sotainen tauti: äkin poika pois tulevi,
potematta pois menevi, laihtumatta lankeavi."
Tuon emo sanoiksi virkki: "Kun sinä sotahan kuolet,
mitä jääpi taatollesi vanhan päivänsä varaksi?"
Kullervo, Kalervon poika, sanan virkkoi, noin nimesi:
"Kuolkohon kujarikoille, kaatukohon kartanolle!"
"Mitä jääpi maammollesi vanhan päivänsä varaksi?"
"Kuolkohon kupo sylihin, läävähän läkähtyköhön!"
"Mitä jääpi veikollesi päivän vastaisen varaksi?"
"Metsähän menettyköhön, vainiolle vaipukohon!"
"Mitä jääpi siskollesi päivän vastaisen varaksi?"
"Kaivotielle kaatukohon, sotkutielle sortukohon!"
Kullervo, Kalervon poika, kohta lähtevi ko'ista.
Sanovi sanan isolle: "Hyvästi, hyvä isoni!
Itketkö sinä minua, koskas kuulet kuolleheksi,
kansasta kaonneheksi, sortuneheksi su'usta?"
Tuon isä sanoiksi virkki: "En minä sinua itke,
jospa kuulen kuolleheksi: poika toinen tehtänehe,
poika paljoa parempi, äijeä älykkähämpi."
Kullervo, Kalervon poika, sanan virkkoi, noin nimesi:
"Enkä itke mie sinua, kuulisinko kuolleheksi.
Saan minä mokoman taaton: suun savesta, pään kivestä,
silmät suolta karpaloista, parran kuivista kuloista,
jalat raian haarukasta, muun lihan lahosta puusta."
Virkkoi siitä veikollensa: "Jää hyvästi, veikkoseni!
Itketkö sinä minua, koskas kuulet kuolleheksi,
kansasta kaonneheksi, sortuneheksi su'usta?"
Veikko tuon sanoiksi virkki: "En itke minä sinua,
josko kuulen kuolleheksi: veli toinen saatanehe,
veli paljoa parempi, kahta mointa kaunihimpi."
Kullervo, Kalervon poika, sanan virkkoi, noin nimesi:
"Enkä itke mie sinua, kuulisinko kuolleheksi.
Saan minä mokoman veljen: pään kivestä, suun savesta,
silmät suolta karpaloista, hiukset kuivista kuloista,
jalat raian haarukasta, muun lihan lahosta puusta."
Sanoi siitä siskollensa: "Hyvästi, sisarueni!
Itketkö sinä minua, koskas kuulet kuolleheksi,
kansasta kaonneheksi, sortuneheksi su'usta?"
Noin sisar sanoiksi virkki: "En itke minä sinua,
josko kuulen kuolleheksi: veli toinen saatanehe,
veli paljoa parempi, äijeä älykkähämpi."
Kullervo, Kalervon poika, sanan virkkoi, noin nimesi:
"Enkä itke mie sinua, kuulisinko kuolleheksi.
Saan minä mokoman siskon: pään kivestä, suun savesta,
silmät suolta karpaloista, hiukset kuivista kuloista,
korvat lammin lumpehista, varren vaahteren vesasta."
Sanoi siitä äitillensä: "Äitiseni, armaiseni,
minun kaunis kantajani, kultainen kulettajani!
Itketkö sinä minua, koskas kuulet kuolleheksi,
kansasta kaonneheksi, sortuneheksi su'usta?"
Tuon emo sanoiksi virkki, itse lausui, noin nimesi:
"Et älyä äitin mieltä, arvoa emon syäntä.
Itkenpä minä sinua, kun sun kuulen kuolleheksi,
väestä vähenneheksi, sortuneheksi su'usta:
itken tulville tupamme, siltalauat lainehille,
kujat kaikki kuurullani, läävät länkämöisilläni;
lumet itken iljeniksi, iljenet suliksi maiksi,
sulat maat vihottaviksi, vihottavat viereviksi.
"Mit' en itkeä ilenne, kut' en voine voivotella,
itkeä inehmisissä, itken saunassa saloa,
yliset kulasvesille, saunan lauat lainehille."
Kullervo, Kalervon poika, sinisukka äijön lapsi,
läksi soitellen sotahan, iloitellen tappelohon.
Soitti suolla, soitti maalla, kajahutti kankahalla,
rojahutti ruohokossa, kulahutteli kulossa.
Vieri viestinen jälestä, sai sanoma korvihinsa:
"Jo iso kotona kuoli, vaipui valtavanhempasi.
Käypäs tuota katsomahan, kuten kuollut hauatahan!"
Kullervo, Kalervon poika, hänpä varsin vastaeli:
"Kun lie kuollut, kuolkahansa! On meillä kotona ruuna,
millä maahan vietäkähän, kalmahan katettakahan!"
Soitti suolla mennessänsä, patakoitteli palolla.
Vieri viestinen jälestä, sai sanoma korvihinsa:
"Jo veli kotona kuoli, vaipui lapsi vanhempasi.
Käypäs tuota katsomahan, kuten kuollut hauatahan!"
Kullervo, Kalervon poika, hänpä varsin vastaeli:
"Kun lie kuollut, kuolkahansa! On siellä ori kotona,
millä maahan vietäkähän, kalmahan katettakahan!"
Soitti suolla käyessänsä, kullervoitsi kuusikossa.
Vieri viestinen jälestä, sai sanoma korvihinsa:
"Jo sisar kotona kuoli, vaipui lapsi vanhempasi.
Käypäs tuota katsomahan, kuten kuollut hauatahan!"
Kullervo, Kalervon poika, hänpä varsin vastaeli:
"Kun lie kuollut, kuolkahansa! On meillä kotona tamma,
millä maahan vietäkähän, kalmahan katettakahan!"
Kulaten kulossa astui, heläellen heinikossa.
Vieri viestinen jälestä, sai sanoma korvihinsa:
"Kuoli ehtoinen emosi, kaatui maire maammuesi.
Käypäs tuota katsomahan, miten miero hautoavi!"
Kullervo, Kalervon poika, sanan virkkoi, noin nimesi:
"Voi minä poloinen poika, kun kuoli emo minulta,
uupui uutimen tekijä, vaipui vaipan kirjoittaja,
pitkän piustan kehreäjä, väkivärttinän vetäjä;
enk' ollut luona luopuessa, läsnä hengen lähtiessä!
Lie kuollut kovin viluhun vainko leivän puuttehesen?
"Kuollut koissa pestäköhön Saksan saippuavesillä,
silkkihin si'eltäköhön, palttinoihin pantakohon!
Siitä maahan vietäköhön, kalmahan katettakohon,
itkuvirsin vietäköhön, laulaen lasettakohon!
En vielä kotihin joua: viel' on Unto kostamatta,
mies katala kaatamatta, ilkeä hävittämättä."
Meni soitellen sotahan, ilon lyöen Untolahan.
Sanan virkkoi, noin nimesi: "Oi Ukko, ylijumala!
Jos nyt mulle miekan saisit sekä kalvan kaunihimman,
joka joukolle pitäisi, saattaisi satalu'ulle!"
Saip' on miekan mielehisen, kalvan kaikkien parahan,
jolla kaatoi kaiken kansan, joukon Untamon hävitti.
Tuvat poltteli poroksi, kypeniksi kyyetteli:
kivet jätti kiukahista, pitkän pihlajan pihoista.
Kullervo, Kalervon poika, jo tuosta kotihin kääntyi
ison entisen tuville, vanhempansa vainioille:
tupa on tyhjä tultuansa, autio avattuansa;
ei tulla likistämähän, käyä kättä antamahan.
Antoi kättä hiilokselle: hiilet kylmät hiiloksessa.
Tuosta tunsi tultuansa: ei ole emo elossa.
Pisti kättä kiukahalle: kivet kylmät kiukahassa.
Tuosta tunsi tultuansa: ei ole iso elossa.
Loi on silmät sillan päälle: silta kaikki siivomatta.
Tuosta tunsi tultuansa: ei ole sisar elossa.
Vieri valkamavesille: ei venettä valkamassa.
Tuosta tunsi tultuansa: ei ole veli elossa.
Loihe siitä itkemähän; itki päivän, itki toisen.
Itse tuon sanoiksi virkki: "Oi on ehtoinen emoni!
Mitäs mulle tänne heitit eläessä tällä maalla?
"Et kuule, emo, minua, jos ma silmillä siherrän
eli kulmilla kujerran, päälaella lausuelen!"
Emo hauasta havasi, alta mullan muistuttavi:
"Jäihän multa Musti koira käyäksesi metsämaille.
Ota koirasi keralle, mene tuonne metsämaille,
ylös korpehen kohoa metsän tyttöjen tyköhön,
sinipiikojen pihalle, havulinnan liepehille,
evähiä etsimähän, antia anelemahan!"
Kullervo, Kalervon poika, otti koiransa keralle,
läksi tietä telkkimähän, korpehen kohoamahan.
Kävi matkoa vähäisen, astui tietä pikkaraisen;
tuli tuolle saarekselle, tuolle paikalle tapahtui,
kuss' oli piian pillannunna, turmellut emonsa tuoman.
Siin' itki ihana nurmi, aho armahin valitti,
nuoret heinät hellitteli, kuikutti kukat kanervan
tuota piian pillamusta, emon tuoman turmelusta:
eikä nousnut nuori heinä, kasvanut kanervan kukka,
ylennyt sijalla sillä, tuolla paikalla pahalla,
kuss' oli piian pillannunna, emon tuoman turmellunna.
Kullervo, Kalervon poika, tempasi terävän miekan;
katselevi, kääntelevi, kyselevi, tietelevi.
Kysyi mieltä miekaltansa, tokko tuon tekisi mieli
syöä syyllistä lihoa, viallista verta juoa.
Miekka mietti miehen mielen, arvasi uron pakinan.
Vastasi sanalla tuolla: "Miks' en söisi mielelläni,
söisi syyllistä lihoa, viallista verta joisi?
Syön lihoa syyttömänki, juon verta viattomanki."
Kullervo, Kalervon poika, sinisukka äijön lapsi,
pään on peltohon sysäsi, perän painoi kankahasen,
kären käänti rintahansa, itse iskihe kärelle.
Siihen surmansa sukesi, kuolemansa kohtaeli.
Se oli surma nuoren miehen, kuolo Kullervo urohon,
loppu ainakin urosta, kuolema kovaosaista.
Silloin vanha Väinämöinen, kunpa kuuli kuolleheksi,
Kullervon kaonneheksi, sanan virkkoi, noin nimesi:
"Elkötte, etinen kansa, lasta kaltoin kasvatelko
luona tuhman tuuittajan, vierahan väsyttelijän!
Lapsi kaltoin kasvattama, poika tuhmin tuuittama
ei tule älyämähän, miehen mieltä ottamahan,
vaikka vanhaksi eläisi, varreltansa vahvistuisi."
Kalevala
TAPAHTUNUT VIIME JAKSOSSA:
Kullervo on onnistunut viettämään hilpeää senssielämää banjomeiningillä siskonsa kanssa. Kun sisaruussuhde on paljastunut, sisko loikkaa koskeen kuin ätläkkä lohi ja siitäkös soppa syntyy. Tämän jälkeen Kullervo lähtee kostamaan isänsä kuolemaa…vaikka siis isä on hengissä…kai…jotain? Olkoon. Jatkamme. Kolmas ja viimeinen osa.
- Mamma!
- No mitä.
- Lähden sotaan.
- Täh. Miksi?
- Kostamaan!
- Mitä kostamaan?
- No kostamaan kostamaan!
- Etkä mene.
- Menenpäs.
- Etkä mene.
- Menenpäs.
- Etkä mene.
- Menenpäs. Onko tämä oikeasti meidän maamme kansalliseepos?
- No on.
- Eikä ole.
- Onpa.
- Eikä ole.
- Onpa.
- Eikä ole.
- On. Ja nyt poikani, sinä urpojen ruhtinas. Mitä ihmeen järkeä sinunkin on johonkin sotaan lähteä?
- No pitäähän sitä nyt.
- Eikä pidä.
- Pitäähän.
- Saat vielä miekasta siellä. Ja kun sinä, poika raavas, menet ja tapatat itsesi siellä paikan päällä niin mitä isällesi käy?
- No, varmaan menee hengiltä.
- Entäs minulle?
- No hengiltä sinäkin.
- Mites veljes?
- Hengiltä.
- Siskosi?
- Eikse mennyt jo koskeen?
- Eli siis annas kun minä nyt oikeasti mietin tätä asiaa. Sinä olet lähdössä kostamaan…
- Isäni kuolemaa.
- Jep. Isäsi, joka on…elossa. Okei, okei. Hyvä. Ja kun sinulle ehdotetaan, että huolehtisit perheestäsi, toteat että…
- Sama vaikka kuolisivat.
- Okei, hyvä että tarkistin. Tuota…ihan vain yksi pieni kysymys.
- No?
- OLETKO IHAN VITUN JÄRJILTÄSI?! Eihän tuossa ole mitään järkeä!
- Akat hiljaa.
***
- FAIJA!
- No mitä.
- Lähden sotaan.
- Täh. Miksi.
- Katso tohon ylös, dialogia mamman kanssa.
- Joo, katsoin. Eihän tuossa ole mitään järkeä. Idiootti!
- No mutta jos minusta nyt aika jättää, niin suretko minua?
- Annas kun mietin. Tollo läksee sotimaan ihan vaan sotimisen ilosta. Eiköhän me kuule mennä maammon kanssa saman tien tupaan ja väsätään hilkkasen parempi jälkeläinen.
- No…no…ITE OOT! Mites veli?
- Hä.
- Suretko mua jos nyt lähden tästä sotaan?
- Dude, enhän mä ees oikein tunne sua. Ja oikeastaan sä oot kyllä vähän mulkero.
- No…HAIST ITE! Ja äiti ja sisko…
- Niin?
- No, Kalevalassa kaikki toistetaan jatkuvasti joten üllars büllars, tekin sanotte samaa?
- Mene jo.
- Menen menen!
- Mutta kyllä minua se poikani harmittaisi, jos sinusta henki irtoaa.
- Tattis, mamma.
(poistuu sotaan)
***
(määrittelemättömän ajan päästä)
- Kullervo!
- No mitä.
- Faijas kuoli.
- Hä? Taas?
- No eiku oikeasti. Mee kattomaan hautajaisiin.
- No en! Mulkku ukko.
***
(taas hetkeä myöhemmin)
- Kullervo!
- No mitä.
- Broidis kuoli.
- Mihin?
- Ei täällä sanota. Varmaan kansanrunouteen. Mee kattomaan hautajaisia. Hirveet bileet.
- No en varmana!
***
(tovia myöhemmin)
- Kullervo!
- No mitä.
- Siskos kuoli.
- Eikse ollut jo aiemmin…?
- Eikun tää on ilmeisesti joku toinen.
- Aa, okei. No sit.
- Meetkö hautajaisiin?
- No vittu arvaa.
***
(menihän tässä jo hetkinen)
- Kullervo!
- No mitä.
- Mutsis kuoli.
- …
- Et varmaan mee senkään hautajaisiin?
- MITÄ HITTOA?! Ootko sä joku hirviö? SIIS MUN SUKULAINEN ON KUOLLUT, VOITSÄ KÄSITTÄÄ?! Miten sä voit suhtautua tähän näin kylmästi?!
- Kuule Kullervo, susta ei aina ota ihan täysiä selvää. Lähdet siis hautajaisiin?
- No en minä nyt tästä samantien kerkiä. Pitää käydä tappamassa Unto.
- Pitikin kysyä: miten hiton kauan sulla tässä reissussa oikein kestää?
- No en minä tiedä.
- Ja miten sinä ajattelit muuten ees sen Unton hoidella?
- Öö, en tiedä. Olis siistiä jos olis semmoinen miekka, jolla sais kaikki tapettua. Eläimet ja kaikki.
*poks* - Tuossapa sinulle miekka!
- Ukko Ylijumala! Miten sää nyt sitten mulle tämän…hetkinen, ei sullakaan nyt kyllä logiikka vetele täysiä.
- LISÄÄ VERTA JA TISSEJÄ!
***
- Hei kato! Kaikki Untamon kansa!
- Oho, sillä on miekka!
*SLÖRT*
- No ni, nyt ne ne kaikki on tapettu, palaan kotiin.
***
- Haloo? Haloo?! Ei täällä taida olla ketään.
- No haloo ittellesi.
- Kuka sinä olet?
- Kertojaääni, sinähän olet täällä yksin, Kullervo.
- Eihän täällä ole ketään hengissä!
- No kappas vaan, Einstein. Eikö sua just aiemmin pyydelty perheesi hautajaisiin?
- No…joo?
- Niin just, pässi.
***
- Kukkuu!
- Kuka se oli?
- Se olen minä, äitisi.
- Mitä, mistä?
- Haudan takaa. Pöö!
- Iik!
- No ni, nyt kun onnistuit sitten rikkomaan kaikki lelusi, eiköhän oo parempi että lähdet kuule koiran kanssa metsästämään itellesi ruokaa.
- Aijjaaa.
- Ja ota miekka mukaan, se on tarinan tässä kohdassa tärkeä juttu kuule.
***
- No nyt oon metsässä.
- Hau.
- Mitäs nyt teen.
- Hau hau.
- Pitäiskö vaan sitten tökätä tällä miekalla itteään.
- Hau hau hau. Vuh.
- No, ehkä kuolen.
*TÖKS*
Ja niin tarinamme päättyy. Hieman…no, toisteinen mutta kuitenkin. Muistettakoon kuitenkin, ettei kannata kasvattaa lasta kieroon, ettei—
- HEETKINEN NYT! Meinaatko että koko elämäni on ollut sellainen tietoisku? Varokaa heikkoja jäitä? Että huonosti kasvatettu lapsi on huonosti kasvatettu?
Niin, no, niinkin.
- Kuka siellä oikein on kertojana? Onkse taas Väinämöinen? Tiedätkö Väiski, sä olet yllättävän kehno tarinankertoja.
Miten niin?
- No siis, ensinnäkin mun koko motiivi kostoretkelle on faijan kuolema. Sit se onkin elossa. Sitten en muka tunnista mun siskoa. Ja montako siskoa mulla ees ylipäänsä on? Ja miten hiton kauan mulla oikein kesti sitä Untamoa hakiessa ja miksi se oli niin helppoa mun teurastaa ne kaikki? Ja miksi pitää toistaa joka perheenjäsenen kohdalla ne kuolemajutut ja että ”surisitko sää mua jos mää kualisin”?
No siis…saatoin olla hieman humalassa kun kerroin.
