pani varsan valjahisin, ruskean re'en etehen;
itse reuoikse rekehen, kohennaikse korjahansa.
Laski virkkua vitsalla, helähytti helmisvyöllä;
virkku juoksi, matka joutui, reki vieri, tie lyheni,
jalas koivuinen kolasi, vemmel piukki pihlajainen.
Ajavi karettelevi. Ajoi soita, ajoi maita,
ajoi aavoja ahoja. Kulki päivän, kulki toisen,
niin päivällä kolmannella tuli pitkän sillan päähän,
Kalevalan kankahalle, Osmon pellon pientarelle.
Siinä tuon sanoiksi virkki, itse lausui ja pakisi:
"Syö, susi, unennäkijä, tapa, tauti, lappalainen!
Sanoi ei saavani kotihin enämpi elävin silmin
sinä ilmoisna ikänä, kuuna kullan valkeana
näille Väinölän ahoille, Kalevalan kankahille."
Siitä vanha Väinämöinen laulelevi, taitelevi:
lauloi kuusen kukkalatvan, kukkalatvan, kultalehvän;
latvan työnti taivahalle, puhki pilvien kohotti,
lehvät ilmoille levitti, halki taivahan hajotti.
Laulelevi, taitelevi: lauloi kuun kumottamahan
kultalatva-kuusosehen, lauloi oksillen otavan.
Ajavi karettelevi kohti kullaista kotia,
alla päin, pahoilla mielin, kaiken kallella kypärin,
kun oli seppo Ilmarisen, takojan iän-ikuisen,
luvannut lunastimeksi, oman päänsä päästimeksi
pimeähän Pohjolahan, summahan Sariolahan.
Jop' on seisottui oronen Osmon uuen pellon päähän.
Siitä vanha Väinämöinen päätä korjasta kohotti:
kuuluvi pajasta pauke, hilke hiilihuonehesta.
Vaka vanha Väinämöinen itse pistihe pajahan.
Siell' on seppo Ilmarinen: takoa taputtelevi.
Sanoi seppo Ilmarinen: "Oi sie vanha Väinämöinen!
Miss' olet viikon viipynynnä, kaiken aikasi asunut?"
Vaka vanha Väinämöinen itse tuon sanoiksi virkki:
"Tuoll' olen viikon viipynynnä, kaiken aikani elellyt
pimeässä Pohjolassa, summassa Sariolassa,
liukunut Lapin lauilla, tietomiesten tienohilla."
Siitä seppo Ilmarinen sanan virkkoi, noin nimesi:
"Oi sie vanha Väinämöinen, tietäjä iän-ikuinen!
Mitä lausut matkoiltasi tultua kotituville?"
Virkki vanha Väinämöinen: "Äijä on mulla lausumista:
onp' on neiti Pohjolassa, impi kylmässä kylässä,
jok' ei suostu sulhosihin, mielly miehi'in hyvihin.
Kiitti puoli Pohjan maata, kun onpi kovin korea:
kuuhut paistoi kulmaluilta, päivä rinnoilta risotti,
otavainen olkapäiltä, seitsentähtinen selältä.
"Sinä, seppo Ilmarinen, takoja iän-ikuinen,
lähe neittä noutamahan, päätä kassa katsomahan!
Kun saatat takoa sammon, kirjokannen kirjaella,
niin saat neion palkastasi, työstäsi tytön ihanan."
Sanoi seppo Ilmarinen: "Ohoh vanha Väinämöinen!
Joko sie minut lupasit pimeähän Pohjolahan
oman pääsi päästimeksi, itsesi lunastimeksi?
En sinä pitkänä ikänä, kuuna kullan valkeana
lähe Pohjolan tuville, Sariolan salvoksille,
miesten syöjille sijoille, urosten upottajille."
Siitä vanha Väinämöinen itse tuon sanoiksi virkki:
"Viel' on kumma toinen kumma: onp' on kuusi
kukkalatva,
kukkalatva, kultalehvä, Osmon pellon pientarella;
kuuhut latvassa kumotti, oksilla otava seisoi."
Sanoi seppo Ilmarinen: "En usko toeksi tuota,
kun en käyne katsomahan, nähne näillä silmilläni."
Sanoi vanha Väinämöinen: "Kun et usko kuitenkana,
lähtekämme katsomahan, onko totta vai valetta!"
Lähettihin katsomahan tuota kuusta kukkapäätä,
yksi vanha Väinämöinen, toinen seppo Ilmarinen.
Sitte tuonne tultuansa Osmon pellon pientarelle
seppo seisovi likellä, uutta kuusta kummeksivi,
kun oli oksilla otava, kuuhut kuusen latvasessa.
Siinä vanha Väinämöinen itse tuon sanoiksi virkki:
"Nyt sinä, seppo veikkoseni, nouse kuuta noutamahan,
otavaista ottamahan kultalatva-kuusosesta!"
Siitä seppo Ilmarinen nousi puuhun korkealle,
ylähäksi taivahalle, nousi kuuta noutamahan,
otavaista ottamahan kultalatva-kuusosesta.
Virkki kuusi kukkalatva, lausui lakkapää petäjä:
"Voipa miestä mieletöintä, äkkioutoa urosta!
Nousit, outo, oksilleni, lapsen-mieli, latvahani
kuvakuun on nouantahan, valetähtyen varahan!"
Silloin vanha Väinämöinen lauloa hyrähtelevi:
lauloi tuulen tuppurihin, ilman raivohon rakenti;
sanovi sanalla tuolla, lausui tuolla lausehella:
"Ota, tuuli, purtehesi, ahava, venosehesi
vieä vieretelläksesi pimeähän Pohjolahan!"
Nousi tuuli tuppurihin, ilma raivohon rakentui,
otti seppo Ilmarisen vieä viiletelläksensä
pimeähän Pohjolahan, summahan Sariolahan.
Siinä seppo Ilmarinen jopa kulki jotta joutui!
Kulki tuulen tietä myöten, ahavan ratoa myöten,
yli kuun, alatse päivän, otavaisten olkapäitse;
päätyi Pohjolan pihalle, Sariolan saunatielle,
eikä häntä koirat kuullut eikä haukkujat havainnut.
Louhi, Pohjolan emäntä, Pohjan akka harvahammas
tuop' on päätyvi pihalle. Itse ennätti sanoa:
"Mi sinä lienet miehiäsi ja kuka urohiasi?
Tulit tänne tuulen tietä, ahavan rekiratoa,
eikä koirat kohti hauku, villahännät virkkaele!"
Sanoi seppo Ilmarinen: "En mä tänne tullutkana
kylän koirien kuluiksi, villahäntien vihoiksi,
näillen ouoillen oville, veräjille vierahille."
Siitä Pohjolan emäntä tutkaeli tullehelta:
"Oletko tullut tuntemahan, kuulemahan, tietämähän
tuota seppo Ilmarista, takojata taitavinta?
Jo on viikon vuotettuna sekä kauan kaivattuna
näille Pohjolan perille uuen sammon laaintahan."
Se on seppo Ilmarinen sanan virkkoi, noin nimesi:
"Lienen tullut tuntemahan tuon on seppo Ilmarisen,
kun olen itse Ilmarinen, itse taitava takoja."
Louhi, Pohjolan emäntä, Pohjan akka harvahammas,
pian pistihe tupahan, sanovi sanalla tuolla:
"Neityeni nuorempani, lapseni vakavimpani!
Pane nyt päällesi parasta, varrellesi valke'inta,
hempe'intä helmoillesi, ripe'intä rinnoillesi,
kaulallesi kaunihinta, kukke'inta kulmillesi,
poskesi punottamahan, näköpääsi näyttämähän!
Jo on seppo Ilmarinen, takoja iän-ikuinen,
saanut sammon laaintahan, kirjokannen kirjantahan."
Tuop' on kaunis Pohjan tytti, maan kuulu, ve'en valio,
otti vaattehet valitut, pukehensa puhtahimmat;
viitiseikse, vaatiseikse, pääsomihin suoritseikse,
vaskipantoihin paneikse, kultavöihin kummitseikse.
Tuli aitasta tupahan, kaapsahellen kartanolta
silmistänsä sirkeänä, korvistansa korkeana,
kaunihina kasvoiltansa, poskilta punehtivana;
kullat riippui rinnan päällä, pään päällä hopeat huohti.
Itse Pohjolan emäntä käytti seppo Ilmarisen
noissa Pohjan tuvissa, Sariolan salvoksissa;
siellä syötti syöneheksi, juotti miehen juoneheksi,
apatti ani hyväksi. Sai tuosta sanelemahan:
"Ohoh seppo Ilmarinen, takoja iän-ikuinen!
Saatatko takoa sammon, kirjokannen kirjaella
joutsenen kynän nenästä, maholehmän maitosesta,
ohran pienestä jyvästä, kesäuuhen untuvasta,
niin saat neion palkastasi, työstäsi tytön ihanan."
Silloin seppo Ilmarinen itse tuon sanoiksi virkki:
"Saattanen takoa sammon, kirjokannen kalkutella
joutsenen kynän nenästä, maholehmän maitosesta,
ohran pienestä jyvästä, kesäuuhen untuvasta,
kun olen taivoa takonut, ilman kantta kalkuttanut
ilman alkusen alutta, riporihman tehtyisettä."
Läksi sammon laaintahan, kirjokannen kirjontahan.
Kysyi paikalta pajoa, kaipasi sepinkaluja:
ei ole paikalla pajoa, ei pajoa, ei paletta,
ahjoa, alasintana, vasarata, varttakana!
Silloin seppo Ilmarinen sanan virkkoi, noin nimesi:
"Akatp' on epäelköhöt, herjat kesken heittäköhöt,
eip' on mies pahempikana, uros untelompikana!"
Etsi ahjollen alusta, leveyttä lietsehelle
noilla mailla, mantereilla, Pohjan peltojen perillä.
Etsi päivän, etsi toisen. Jo päivänä kolmantena
tuli kirjava kivonen, vahatukko vastahansa.
Tuohon seppo seisottihe, takoja tulen rakenti;
päivän laati palkehia, toisen ahjoa asetti.
Siitä seppo Ilmarinen, takoja iän-ikuinen,
tunki ainehet tulehen, takehensa alle ahjon;
otti orjat lietsomahan, väkipuolet vääntämähän.
Orjat lietsoi löyhytteli, väkipuolet väännätteli
kolme päiveä kesäistä ja kolme kesäistä yötä:
kivet kasvoi kantapäihin, vahat varvasten sijoille.
Niin päivänä ensimäisnä itse seppo Ilmarinen
kallistihe katsomahan ahjonsa alaista puolta,
mitä tullehe tulesta, selvinnehe valkeasta.
Jousi tungeikse tulesta, kaasi kulta kuumoksesta,
kaari kulta, pää hopea, varsi vasken-kirjavainen.
On jousi hyvän näköinen, vaan onpi pahan tapainen:
joka päivä pään kysyvi, parahana kaksi päätä.
Itse seppo Ilmarinen ei tuota kovin ihastu:
kaaren katkaisi kaheksi, siitä tunkevi tulehen;
laitti orjat lietsomahan, väkipuolet vääntämähän.
Jop' on päivänä jälestä itse seppo Ilmarinen
kallistihe katsomahan ahjonsa alaista puolta:
veno tungeikse tulesta, punapursi kuumoksesta,
kokat kullan kirjaeltu, hangat vaskesta valettu.
On veno hyvän näköinen, ei ole hyvän tapainen:
suotta lähtisi sotahan, tarpehetta tappelohon.
Se on seppo Ilmarinen ei ihastu tuotakana:
venon murskaksi murenti, tunkevi tulisijahan;
laitti orjat lietsomahan, väkipuolet vääntämähän.
Jo päivänä kolmantena itse seppo Ilmarinen
kallistihe katsomahan ahjonsa alaista puolta:
hieho tungeikse tulesta, sarvi kulta kuumoksesta,
otsassa otavan tähti, päässä päivän pyöryläinen.
On hieho hyvän näköinen, ei ole hyvän tapainen:
metsässä makaelevi, maion maahan kaatelevi.
Se on seppo Ilmarinen ei ihastu tuotakana:
lehmän leikkeli paloiksi, siitä tunkevi tulehen;
laitti orjat lietsomahan, väkipuolet vääntämähän.
Jo päivänä neljäntenä itse seppo Ilmarinen
kallistihe katsomahan ahjonsa alaista puolta:
aura tungeikse tulesta, terä kulta kuumoksesta,
terä kulta, vaski varsi, hopeata ponnen päässä.
On aura hyvän näköinen, ei ole hyvän tapainen:
kylän pellot kyntelevi, vainiot vakoelevi.
Se on seppo Ilmarinen ei ihastu tuotakana:
auran katkaisi kaheksi, alle ahjonsa ajavi.
Laittoi tuulet lietsomahan, väkipuuskat vääntämähän.
Lietsoi tuulet löyhytteli: itä lietsoi, lietsoi länsi,
etelä enemmän lietsoi, pohjanen kovin porotti.
Lietsoi päivän, lietsoi toisen, lietsoi kohta kolmannenki:
tuli tuiski ikkunasta, säkehet ovesta säykkyi,
tomu nousi taivahalle, savu pilvihin sakeni.
Se on seppo Ilmarinen päivän kolmannen perästä
kallistihe katsomahan ahjonsa alaista puolta:
näki sammon syntyväksi, kirjokannen kasvavaksi.
Siitä seppo Ilmarinen, takoja iän-ikuinen,
takoa taputtelevi, lyöä lynnähyttelevi.
Takoi sammon taitavasti: laitahan on jauhomyllyn,
toisehen on suolamyllyn, rahamyllyn kolmantehen.
Siitä jauhoi uusi sampo, kirjokansi kiikutteli,
jauhoi purnun puhtehessa: yhen purnun syötäviä,
toisen jauhoi myötäviä, kolmannen kotipitoja.
Niin ihastui Pohjan akka; saattoi sitte sammon suuren
Pohjolan kivimäkehen, vaaran vaskisen sisähän
yheksän lukon ta'aksi. Siihen juuret juuttutteli
yheksän sylen syvähän: juuren juurti maaemähän,
toisen vesiviertehesen, kolmannen kotimäkehen.
Siitä seppo Ilmarinen tyttöä anelemahan.
Sanan virkkoi, noin nimesi: "Joko nyt minulle neiti,
kun sai sampo valmihiksi, kirjokansi kaunihiksi?"
Tuop' on kaunis Pohjan tyttö itse noin sanoiksi virkki:
"Kukapa tässä toisna vuonna, kenpä kolmanna kesänä
käkiä kukutteleisi, lintusia laulattaisi,
jos minä menisin muunne, saisin, marja, muille maille!
"Jos tämä kana katoisi, tämä hanhi hairahtaisi,
eksyisi emosen tuoma, punapuola pois menisi,
kaikkipa käet katoisi, ilolinnut liikahtaisi
tämän kunnahan kukuilta, tämän harjun hartehilta.
"Enkä joua ilmankana, pääse en neitipäiviltäni,
noilta töiltä tehtäviltä, kesäisiltä kiirehiltä:
marjat on maalla poimimatta, lahen rannat laulamatta,
astumattani ahoset, lehot leikin lyömättäni."
Siitä seppo Ilmarinen, takoja iän-ikuinen,
alla päin, pahoilla mielin, kaiken kallella kypärin
jo tuossa ajattelevi, pitkin päätänsä pitävi,
miten kulkea kotihin, tulla maille tuttaville
pimeästä Pohjolasta, summasta Sariolasta.
Sanoi Pohjolan emäntä: "Ohoh seppo Ilmarinen!
Mit' olen pahoilla mielin, kaiken kallella kypärin?
Laatisiko mieli mennä elomaillen entisille?"
Sanoi seppo Ilmarinen: "Sinne mieleni tekisi
kotihini kuolemahan, maalleni masenemahan."
Siitä Pohjolan emäntä syötti miehen, juotti miehen,
istutti perähän purren melan vaskisen varahan;
virkki tuulen tuulemahan, pohjasen puhaltamahan.
Siitä seppo Ilmarinen, takoja iän-ikuinen,
matkasi omille maille ylitse meren sinisen.
Kulki päivän, kulki toisen; päivälläpä kolmannella
jo tuli kotihin seppo, noille syntymäsijoille.
Kysyi vanha Väinämöinen Ilmariselta sepolta:
"Veli, seppo Ilmarinen, takoja iän-ikuinen!
Joko laait uuen sammon, kirjokannen kirjaelit?"
Sanoi seppo Ilmarinen, itse laatia pakisi:
"Jopa jauhoi uusi sampo, kirjokansi kiikutteli,
jauhoi purnun puhtehessa: yhen purnun syötäviä,
toisen jauhoi myötäviä, kolmannen pi'eltäviä."
Kalevala: Kymmenes runo
(jossain Suomessa, tiellä)
*snap*
*snap*
*snap*
*snap*
- Hei ukko!
- Eikun Väinämöinen. Ukko on vähän korkeammalla.
- Aha, okei. Hei Väinämöinen!
- Mitä?
- Mitä sää siellä puussa teet?
- Laitan tänne tämmöisiä kukkia.
- Nitojalla?
- No en nitojalla, tai mistäs sitä tietää vaikka laittaisinkin. Mutta se on hauskaa ajatella, että Väinämöinen nitoo muovikukkia kuuseen.
- Mitä muovi on?
- No se on semmoista öljystä valmistettua juttua. Tässä niin kuin hienosti sekoitellaan modernia aikaa ja vanhaa aikaa, tulee sellaista kivan anakronistista ja anarkistista vibaa!
- Mutta siis mitä sä teet siellä kuusessa?
- No eikö se nyt näy?
- Nidot tekokukkia kuuseen.
- Joo, ja sitten laitan tänne tämmöisen otavan näköisen systeemin.
- Otavan? Sen tähtikuvion?
- No eikun lohiverkon. Minä googlasin sen itsekin vasta äsken, että otava on lohiverkko.
- Perin mielenkiintoista! Tällä kaikella on varmasti tarinan kannalta joku merkitys! Lähdenpä satunnainen kulkija ja dialogin mahdollistaja tästä matkaan. Hei hei!
- Hei hei, satunnainen kulkija! Minä nidon tänne vielä muutaman tekokukan. Ja taittelen foliosta kuun.
***
*kop kop*
- Väinämöinen! Mitä jätkä?
- Ilmarinen, moikka! *bro fist*
- Missäs jätkä on hengaillut?
- Pohjolassa, Pohjolassa…totaa, onks ollut mitään mimmitouhua?
- Mitäs tässä, eipä juuri, kuinkas?
- Eikun olis yks aivan kipeen upee beibi siellä joka olis ihan just sulle sopiva bööna.
- Tosiaanko? Vitsi miten siistiä! Aivan parast—hetkinen. Et kai sä taas oo mennyt hölmöilemään jotain ja nyt mun pitää käydä takomassa jollekulle jotain arvokasta, ettet sä saa köniisi?
- …
- Väinämöinen.
- …en sano että se _ei_ olisi mahdollista.
- Perkele sun kanssa.
- Mut sä lähdet mun messiin Pohjolaan?
- No en todellakaan lähde. Hoida itte omat hommas.
- Joo, mä hiffaan, mä hiffaan. Sääli. On muuten ihan törkeen hieno kuusi tossa vähän matkan päässä.
- Mitä jostain kuusesta?
- Eiku siis siellon oksilla kukkia ja kuu ja otava.
- Otava? Se tähtikuvio?
- No ei, urpo, ku lohiverkko.
- Hä, miksi kuusessa olisi kukkia ja lohiverkko. En usko.
- Tuu vaikka itte kattomaan!
***
- Ei samperi, kyllä sä olit Väinämöinen oikeassa!
- Mähän sanoin, MÄHÄN SANOIN, ei aina pidä aatella että olisin kauhea douchebag.
- Miten toi on tehty? Mä en todellakaan tajua.
- Kiipeä katsomaan!
- Niin kiipeänkin.
*kiipeämisen ääniä*
- Mitä hittoa? Näähän on tekokukkia ja foliosta tehty kuu ja…
- TORNADO! NYT!
- Mitä? HAISTA SINÄ VÄINÄMÖINEN VI*pluff*
*tuuli kaappaa Ilmarisen ja vie tämän kohti Pohjolaa*
- Olipa oivasti tarinan kannalta merkityksellinen tämä kuusijuttu!
- Eikö vain, satunnainen kulkija?
***
- aaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa *tömps*
- Kuka siellä kulkee? Mitä hä? Saat haulikosta!
- Älä ammu! Minä olen lentänyt halki ilmojen tänne vastentahtoisesti!
- Mmhmm. No kun oot lentänyt, niin ootko nähnyt sitä Ilmarista, semmoinen luvattiin tänne. Sampoa takomaan.
- Minä itse asiassa olen Ilmarinen.
- Ai sää vai! Mahtavaa! Minä olen Pohjolan emäntä. Tulit sitten naista hakemaan?
- No…niin…no…
- Tässäpä on tyttäreni, Pohjan tyttö. Tyttö, tules sanomaan moi!
- Whatever, mutsi.
- Oho, hänhän on aika…
- Vetävä?
- No, sanotaan näin. Mitä pitää tehdä?
- Takomishommiin, takomishommiin!
- All right! Ai niin, meinasit niin kuin oikeaa takomista. Okei, tehdään se saakelin Sampo.
- Ei Danske Bank -vitsiä?
- En saanut sopimaan tähän.
***
MITÄ TÄNÄÄN TAOTTAISIIN?
- Jaha, ja meillä onkin täällä jo näköjään paja kuumana. Ilmarinen, mikäs meillä on meininki?
- Noo, pari päivää meillä meni kamojen etsimisessä ja hyvän ahjopaikan laittamisessa, mutta nythän meillä on tuolla jo liekit täysillä! Kolme päivää on nyt sitten paisteltu.
- Näköjään orjat puhaltelevat hiillosta oikein kunnolla, eikös tämä ole hieman arveluttava toimintamalli?
- Emme puhu orjista, puhumme tukityöllistetyistä.
- Aivan, aivan juu. Siellä meillä onkin valmistumassa jo jotain mainiota, mikäs siellä on?
- Katsellaanpa…otetaan tästä kiinni…
- Onpas todella komea kultainen jousi! Kyllä tätä kelpaa näyttää—
- *kraks* Juu siis tämä on aivan paska ei tämän tämmöinen pitänyt olla. Laitetaas takaisin liekkeihin.
- Mutta…
- Tulehan uudestaan huomenna.
- Menemme mainostauolle huomiseen asti!
NYT UUDET HUONEKALUT SOTKASTA! MUNANMUOTOISET TUOLIT SINULLEKIN!
- Ja me palasimme nyt mainostauolta ja nyt meillä onkin jo taas tulossa uutta ahjosta, ja se on upea VENE! Voi hitsi, näin upeaa venettä en ole nähnyt koskaan! Olet sinä eri mainio—
- *kraks* IT’S FUCKING RUBBISH! SHUT IT DOWN! SHUT IT DOWN! Vene palasiksi ja ahjoon! En todellakaan tilannut tällaista. IT’S INEDIBLE!
- Mennäänpä taas mainoskatkolle.
TURSO DESIGN! ME MAHDUTAMME KAIKKI IDEASI LOPPUTULOKSEEN!
- Ja täällä taas ahjon äärellä, meillä on haastateltavana Ilmarinen, joka on juuri ottamassa ahjosta--
- LEHMÄ! MITEN TÄÄLLÄ ON LEHMÄ?! OIKEASTI! VOI SAAKELI!
- Mutta sehän on kovin komea—
- HIEHO HALKI JA UUNIIN!
- Tässä myös todistamme suomalaisen maahanmuuttokeskustelun syntyä. Mainoskatkolle.
AINO-JÄÄTELÖ! MAISTA MAKUJA AJALTA, JOLLOIN PAKASTINTA EI OLLUT KEKSITTYKÄÄN! PERINTEINEN MAKU, IHAN VARMASTI!
- En keksi enää yhtään juontoa, mites, joko meidän perfektionisti-Ilmarinen
- Aura! VOI PERKELE! EN TODELLAKAAN OO MITÄÄN AURAA TAKOMASSA—
- Jooei, tämä ei ole enää edes hauskaa. Menen etsimään viinaa.
***
- Kappas vaan, tupsahti sampo pihalle ahjosta.
- No kiva, Ilmarinen. Sehän tuli ihan ekalla yrityksellä. Miten joku ylipäänsä onnistuu takomaan ensin vaikka mitä muuta ennen kuin saa sen, mitä LÄHTI YRITTÄMÄÄN?
- Kestäähän se, kun on takoja iänikuinen—
- Se on se Väinämöinen, joka on TIETÄJÄ iänikuinen. Eli besserwisser.
- Noh noh. Mutta tässä tää sampo nyt sinulle olisi, Pohjolan emäntä.
- Ja siinä on kaikki pyydetyt ominaisuudet?
- Kyllä. Tuosta kun väännät niin tulee rahaa, tosta viljaa ja tuosta suolaa.
- Kiva juttu hei! Mäpä laitan tämän tuonne meidän varastoon lukkojen taakse, sä voisitkin lähteä nyt vikittelemään sitä tytärtäni.
***
- Hei, nuori neito.
- Whatevs.
- Mites, tuota, kun minä tuon sammon taoin.
- Niin?
- Niin että mites, lähdetkö sä mun mukaan?
- Siis are you 4 realz? lol, ihan käsittämätönt et dude niinku vaan tulee mestoille ja sit vähän naputtelee jotain ja siit hyvästä MUN pitäis järkkää pesää? Luuletsä et mä oon joku trophy wife?
- No siis…
- Kato tää mun speech pattern saattaa muistuttaa semmost rasittavaa pissist mut se on vaan six et mä oon teini! Ei se meinaa sitä, et vaik oisinkin tämmönen, et lähtisin tost noin jonku mutsin valitseman kundin messiin. Mullon omii haaveit!
- Mut—
- Mullei oo tos penniikää kii! Mä lähen menee. Ciao!
- Perkele…
***
- Voi Ilmarinen, vituttaako?
- No kyllä. Tässä kyllä kylvetään siemenet kainuulaiselle pessimismille.
- Tekiskö mieli lähteä naruun, on sen verran kypärä kallellaan?
- Joo. Himaan ja nirri veks.
- No otapa tosta kuule vähän syötävää ja juotavaa ja sitten paattiin tästä hop! Kolmen päivän perästä pitäisi olla kotona.
- Mitäpä se hyvejää.
***
- Ilmarinen! Mitä bro! Menikö hyvin?
- No meni kuule Väiski aivan _sairaan_ hyvin.
- Kuulostat sarkastiselta. Taoitko sammon?
- No kyllä taoin. Tuli kuule sen verran rahaa ja viljaa ja suolaa että kyllä kelpaa olla perhana. Mua ei huvita enää kyllä mikään.
